51.

Kun olin viimetalvena työssäoppimassa eräässä naapurikaupungin irkkupubissa, sain hirveästi kehuja - asiakkaat tykkää, työkaverit tykkää, pomon mielestä musta tulee vielä täydellinen vaimo jollekulle. Vaikka erikoisoluiden ja viskien pänttääminen meinasi joskus viedä järjen, eikä enää pilkun jälkeen olisi vähempää voinut kiinnostaa lattian moppaaminen, tykkäsin työstä silti todella paljon. On ihanaa olla töissä paikassa, jossa on kaupungin parhaat bileet ja meno katossa. Pomo luotti minuun aika paljon, kun jo ensimmäisellä viikolla jätti minut pitämään puljua pystyssä ihan yksin - vaikka tietenkään niin ei saisi tehdä - sillä aikaa kun lähti hoitelemaan esimerkiksi pankkiasioita muutaman korttelin päähän. Kyseisen pomon mielestä olin niin hyvä, että hän kirjoitti minulle pinkan suosittelupapereita. Yhtenä päivänä hän sanoi myös yhden asian, joka on jäänyt hyvi mieleeni:

Nyt kun sä saat maistaa tätä salityötä, et halua enää keittiöön takaisin.

Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin olen samaa mieltä. Tänään tajusin jälleen kerran, kuinka hauskaa baarissa on olla töissä. Se paikka jossa tällä hetkellä työskentelen, on paljon isompi kuin tuo pubi, enkä tee edes baarimikon hommia, vaikka mulla siihen olisikin pätevyys. Kaikki työkaverit ovat mukavia, eikä ketään kiusata, vaikka joskus leikillään vanhemmat työntekijät saattavatkin naljailla. Asiakkaat ovat humalassa ja järkkärit taluttelevat liiaksi sekoilevat oville. Lämmin tulee ja joskus kauhea kiirekin, mutta silti ei ole vielä kertaakaan vituttanut mennä töihin. Kaikista parasta on kuitenkin se, että tuossa baarissa on joka ilta bändi soittamassa. Kaikki esiintyjät eivät ole hyviä, mutta ei kukaan ole vielä ollut ihan niin surkea, että sitä lavalta oltaisiin kivitetty. Mutta joskus on aivan mahtavia esiintyjiä, kuten tänään. Ei yhtäkään huonoa tai loppuun kulutettua biisiä ja me kaikki työntekijätkin oltiin ihan liekeissä. Bändin laulajaa oli siunattu upean äänen lisäksi saatanan seksikkäällä ulkomuodolla. Kun he lopettivat soittamisensa, minua harmitti. Olisin voinut kuunnella vielä kolmannen tunnin.

Ai kello on puoli viisi aamulla? Hyvä aika kuvata näitä kuistin jouluvaloja.

Oikeasti mä pidän baarityöstä ihan hurjasti. Ehkä vähän vanhempana työajat ja muukin alkaisi ottamaan pannuun, mutta nuorelle aikuiselle baari on työpaikkana todella kiva - kunhan ei kammoa ihmisjoukkoja, melua eikä pelkää toisinaan liata käsiään. Mikä parasta, baarityöntekijöille löytyy töitä ympäri maailman. Vaikka en vielä tiedäkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mahdollisesti au pair vuoteni jälkeen tulen palaamaan baariympäristöön.

Lisäksi yksi parhaimpia asioita tässä on se, että välttyy ruuhkilta. Yöllä saa usein ajella ihan tyhjillä teillä kohti kotia, sekä jammata loistomusiikin (radiosta soi yöllä aina parempaa musiikkia!) tahtiin autossa. Nyt lumien tultua pelkkä maantiekin ja sitä reunustavat kuuset ovat jumalaisen kauniita yöaikaan. Kun tähän unirytmiin tarpeeksi tottuu, ei enää edes väsytä kotiin päästyä - niin että voit sitten vaikka kuvailla ulkona kauniita jouluvaloja ja tehdä erittäin epämääräisiä blogipäivityksiä aamuviideltä. Eikä kukaan voi katsoa sinua pahasti, jos nukut puoleen päivään. Amen to that.

PS. Illan viimeinen veto. Eikä nimittäin paljoa hävitty alkuperäiselle tulkinnalle.

50. Vegaaniset ruis-piparkakut

Mulle iski aivan kauhea vimma tehdä piparkakkuja, vaikka yleensä jätän tälläisen väkertelyn ihan muiden hommaksi. Kaupasta ei kuitenkaan taida saada valmiita vegaanisia pipareita, ja minä tykkään joulupipareista. Kunhan ne ovat oikeanlaisia: tarpeeksi ohuita, rapsakoita, makeita ja mausteisia. Valmispiparkakuista pidän kaikista eniten Anna's pepparkakoreista, ne on vaan niin tajuttoman ohuita ja täydellisiä. Paksut piparkakut menettelee silloin kun niitä voi dipata kahviin.

Ei ole mitenkään tavallisuudesta poikkeavaa, etteivät asiat mene ihan niinkuin on suunniteltu. Aika usein onnekseni kuitenkin selviydyn vastoinkäymisistä huolimatta. Aioin tehdä piparini Chocochilin ohjeella, mutta yllättävää sinänsä, minulla ei ollut kaikkia vaadittavia aineita, joten sovelsin vähän, kuten tavallista. Taiteellisista vapauksista huolimatta näistä tuli varsin kelvollisia. Enkä edes huomaa eroa epävegaaniseen taikinaan verrattuna. Lisäksi tämän taikina on hitusen paljon parempaa, kuin tavallinen. Eikä tässä ole kananmunaa, joten salmonellaltakin vältytään.

Varsinaiset vaikeudet kuitenkin alkoivat vasta leipoessa. Olen aina ennen luullut, että joulupipareiden veemäisyys johtuu siitä, että ne repeilevät ja ovat muutenkin vaikeita saada pellille. Ehei, haasteet alkavat vasta paistaessa. Jos joku ihminen vain osasi sanoa tarkan ajan, jonka nämä uunissa vaativat, mutta ei. Kaksi pellillistä joutuivat uusintakierrokselle uuniin, ja toinen olisi ehkä saanut vielä senkin jälkeen olla hieman kauemmin. Yksikään pipari ei palanut, siitä voin sentäs olla ylpeä.

Oh, ja tämä on tosiaan aika ihanteellisen kokoinen taikina yksin leipojalle. Tästä tulee about 4 pellillistä, eli just sen verran että ei ihan suunnattomasti ala vituttamaan.

VEGAANISET RUIS-PIPARKAKUT 

n. 100 g sinistä keijua
1 dl sokeria
1 dl tummaa siirappia
10 g piparkakkumaustetta
1 dl kookosmaitoa
½ tl ruokasoodaa
½ tl leivinjauhetta
2½ dl venhäjauhoa
3 dl ruisjauhoa

1. Sulata rasva, sokeri ja siirappi kattilassa. Lisää piparkakkumauste ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
2. Lisää kookosmaito. 
3. Sekoita ruokasooda, leivinjauhe ja jauhot keskenään. Sen jälkeen sekoita ne siirappimassaan pienissä erissä.
4. Anna jäähtyä hieman. Laita taikina lepäämään jääkaappiin yhdeksi yöksi.
5. Leivo taikinasta pipareita vehnäjauhoitetulla pöydällä. Paista 200 C 5-10 minuuttia, riippuen uunin tehokkuudesta, piparien paksuudesta, piparien koosta ja siitä kuinka etevä olet harjoittamaan mustaa magiaa.
6. Anna jäähtyä ja laita rasioihin, jotteivat ne pehmene. Pehmeät piparkakut eivät ole hyviä.

Siispä  vedä tonttuhattu päähän, laita joulumusiikki raikaamaan ja leivo näitä kynttilänvalossa. Vähemmästäkin on joulufiilis taattu. Kärsivällisimmät tontut myös koristelevat nämä sokerimassalla, mutta minulle nämä kelpaavat loistavasti ihan pelkältäänkin glögin kanssa naposteltavina ♥

49.

AIHEELLINEN VAROITUS: TÄMÄ POSTAUS ON KUIN TILKKUTÄKKI, YHTÄ SEKAVA JA SIITÄ VOI SAADA MIGREENIN. lol, tuo kuulosti paremmalle päässäni.

Taas tämän blogi rassuni on jäänyt vähemmälle huomiolle. Liekö syynä se, että annoin puhua itseni mukaan erääseen joulukalenterihaasteeseen, ja nyt olen sitten kahlittuna tuohon 24 luvun pituiseen projektiin koko loppu kuun. Vastahan tässä päästiin nanosta eroon. Kiireistä huolimatta olen ehtinyt kokkaamaan aivan äärettömän herkullisia ruokia, joista en ole kuitenkaan joutanut bloggaamaan! Siksi tämä postaus on täynnä ruokakuvia, jotka eivät tunnu liittyvän yhtikäs mihinkään - paitsi siihen kuinka suurissa ruokaeuforioissa olen viimeaikoina ollut. Olen alkanut pitämään jälleen ruokapäiväkirjaa, ihan vaan sen takia, että pelkään paisuvani kuin pullataikina tälläisen herkuttelun johdosta. Joku roti se on elämässä oltava?

Tomaatti-kookospasta vie murheet pois mielestä. Ja siirtää ne vyötärölle.

Kuka haluaa mäkkäriin, jois voi tehdä itse hamppareita? Papupihvi, avokadosalsa ja ananas kunniaan.

Mutta joo, fiksu temppu, pakko myöntää. Vaikka olen 5 päivää viikossa vapaalla, silti ei meinaa jäädä aikaa mihinkään. Vuorokausi on lyhyt ja internet todellakin vähentää ihmisen tehokkuutta. Ja sitten kun päätät ottaa oikein pesäeroa nettiin, tulee väliin kaikenlaisia muita hienoja tekijöitä. Yhtäkkiä sitten et kykenekään tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä läppärin kanssa.

Viime viikon maanantaina olin oikea supernainen: kävin ratsastamassa hevoset, siivoilin tallia, kävin lähemmäs tunnin juoksulenkillä, eikä koirankaan kanssa heitetty lenkki ollut siitä lyhyimmästä päästä. Sittenpä mulle taisi iskeä se raitisilmamyrkytys, josta iskä on vitsaillut iät ja ajat. Se alkoi viattomalla kurkkukivulla ja nenän vuotamisella, johtaen siihen että olin vielä perjantainakin niin heikossa hapessa, että olisin varmaan kuollut jos olisin joutunut töihin. Viikonlopun vuorot piti siis perua - toisaalta ihan hyvä vaan, sillä nyt voin ihan oikeasti alkaa pitää kiinni siitä elämänviisaudesta, ettei kannata ottaa useampaa vuoroa peräjälkeen. 

Nuhakuume, flunssa tauti, eihän siitä kukaan nauti!
- Shamaani, Joulupukki ja noitarumpu

Nyt kun alan saada jo pesäeroa tuohon tautiin, alkoi minua vaivaamaan tämä pirun närästys. En kyllä ole ihan varma, onko tämä närästystä vai ei, mutta kauheaa tämä joka tapauksessa on. Kurkkua kuristaa, aivan sama söitkö vai et, huolimatta siitä mitä syöt. Tämä häiritsee keksittymistä ja aiheuttaa minulle harmaita hiuksia. Hain tänään apteekista Rennietä siinä toivossa, että auttaisi. Kiskoin jo autossa muutaman tämmöisen napin, ja sainhan mä hetken ollakin rauhassa. Nyt kolmas nappi suussa. Apteekissa suosittelivat että soitan lääkärille jos ei mene näillä helposti ohitse. Saan varmaan diagnoosin kurkkusyövästä, jee. Selkäkivusta olen sentään päässyt jo 95% eroon. Eihän sekään vaivannut kuin melkein kuukauden. Kun yksi vaiva poistuu, tulee toinen?

Tosin olen miettinyt voisiko tämä kurkkukipu johtua lenkkeilyn puutteesta. Viimeksi tuli tosiaan yli viikko sitten juostua, koska tuo flunssa päätti sitoa minut sänkyyn. Muistan nimittäin kärsineeni näistä oireista jo lokakuussa, mutta ne kummallisesti katosivat lenkkeilyn lisääntyessä. Joskus en ihan täysin ymmärrä tätä kroppaani. Tänään kuitenkin lähden lenkkeilemään heti kun saan vaan tuon soittimeni ladattua. Reilusti vaatetta vaan päälle - vaikka ei viimeviikkoisessakaan varustautumisessani omasta mielestäni ollut mitään vikaa. Nyt on pelattava varman päälle, koska vuokrafirmasta tulee joku tosi vihainen tappamaan mut, jos onnistun sairastumaan heti uudelleen. Itsenäisyyspäivä on tulossa, eli monet ihmiset lähtevät viihteelle jo torstaina. Pitkä viikonloppu tulossa minulle siis - eli rahaa!

Mausteista supersalaattia. Oikeastaan niin terveellistä, ettei haittaa jos syö koko kulhon kerralla.

Itämaista kikherne-pyttipannua. 

Vaniljasoijajogurttia ja passionhedelmää. Kukaan ei voi olla pahalla tuulella tätä syötyään. En edes minä.

Kaikesta huolimatta mulla on joulufiilistä ja talviriemua vaikka muille jakaa. Lunta ei ole kuin muutama vaivainen sentti, mutta hei, se riittää! En ole onnistunut renkuttamaan joululaulujakaan vielä puhki ja glögi maistuu edellee erinomaiselta. Joululahjoihinkin mulla on jo alustavat ideat, jotka ajattelin toteuttaa sitten viimeistään ensiviikolla. 

Lisäksi kiitän jotain ylempää tahoa siitä, että veronpalautukset tulevat huomenna. Ankara uuden tietokoneen etsintä alkakoon. En jaksa enää yhtään ylimääräistä päivää näin: youtube ei enää toimi, nettipankki ei koskaan toiminutkaan. Love you, Acer.

Sunnuntain myrsky vei meiltäkin sähköt, eli luin sitten yöllä runotyttöä kännykän valossa. Tuo tuikku oli niin onneton, että se lähinnä loi fiilistä. Ei sen valossa mitään nähnyt lukea.

48. Perunarieskat

Aavistelin tätä jo eilen, mutta tänäaamunahan asia varmistui: kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja käyn muutoinkin vähän vajailla tehoilla. En ole ollut viimetalven Italian reissun jälkeen kipeänä, mutta koska kyseinen kuolemantauti on vielä kirkkaana muistissa, otan nyt aivan rauhassa. Eli juon litratolkulla teetä, luen Pientä Runotyttöä ja rukoilen että tämä menee perjantaihin mennessä ohitse. Vuokrafirmalta soitettiin ja kysyttiin minua tarjoilijaksi yhteen ravintolaan. Omistaja oli kuulema kysynyt minua nimeltä, kun olin viimelauantaina ollut blokkarina heidän hostaamissaan pikkujouluissa ja jättänyt niin hyvän ja reippaan kuvan itsestäni. Olen näköjään niin perso kehuille, että en voinut olla ottamatta tuota vuoroa. Siitä huolimatta, että tiedän kuolevani, kun on kaksi vuoroa peräkkäin. Kellon ympäri töissä, jee.

Vaikka kipeänä ei koskaan voi olla aivan tuhottoman onnellinen, niin minä kyllä kiitin jotain yläkerran heppua siitä, että jääkaapissa oli perunamuusin jämät. Perunarieskat ovat ihania, superhelppoja ja nopeita tehdä. Ja ne pelastavat flunssaisen päivän.

PERUNARIESKAT
pellillinen / 6 kpl

4 dl valmista perunamuusia, veteen tai kasvimaitoon tehtyä
1 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1-1½ dl vettä, tai jotakin kasvimaitoa
2 rkl öljyä tai sulatettua kasvimargariinia

Resepti onnistuu tietysti myös ihan lehmänmaitotuotteista tehtynä.

1. Sekoita aineet kulhossa tasaiseksi töhnäksi. Älä vaivaa tai sekoittele likaa. Taikinasta jää tahmeaa, ja se tarttuu sormiin.
2. Nostele lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille kuusi kekoa. Taputtele jauhotetuin käsin niistä litteitä rieskoja. Tee haarukalla rieskoihin ilmareikiä. Nämä eivät leviä, joten väliä ei tarvitse juurikaan jättää.
3. Paista 250 C, 10-15 minuuttia. Nämä eivät ota paljoa väriä, mutta hitusen ne saavat ruskettua.
4. Nauti kasvimargariinin kanssa, lämpimänä tai kylmänä.

Nykyään teen perunamuusia lähinnä sen takia, että voisin tehdä rieskoja. Perunamuusista en niin välitä, mutta rieskat ovat aina sydämessäni. Kaupan perunarieskat eivät maistu näihin verrattuna yhtikäs miltään.

47.

Hah, oishan se pitänyt arvata, että ei multa aivan hirveästi heru aikaa, saati kiinnostusta päivittelyyn näin nanoaikana! Kuten oletettavaa, tässä kuussa elämässäni ei ole hirveästi tapahtunut: kaikki muu on ajoitettu aika pitkälle sen ympärille, että kunhan ehtii vaan kirjoittamaan - sen takia ei ole juurikaan huvittanut naputella mitään muuta kuin tuota nanoa. Mutta, antakaahan minun kertoa teille lisää.

HEI JEE, 50K SAAVUTETTU? MITKÄ FIILIKSET?

Eilen tuli saavutettua tuo maaginen 50 000 sanan rajapyykki kuten tuosta sivupalkissa olevasta mittarista näkyykin. Nyt uskallan hengittää hetken. Olen kyllä hieman sillä kannalla, että päädyn ylisuorittamaan ja lisäämään tuohon vielä yhden kymppitonnin, kun marraskuuja ja juontakin on jäljellä vielä vaikka myytäväksi asti. Tänään on kuun ensimmäinen nollapäivä, jona juhlistan ensimmäistä voittolinjaa kirjoittamattomuuden lisäksi myös sillä, että illemmalla lähdetään kaveriporukan kanssa syömään ja elokuviin. Tänäänhän on siis tuon uuden Nälkäpelin ensi-ilta, ja paikat on varattu vanhasta elokuvateatterista parven eturiviltä. Olimme kyllä sen verran myöhässä varauksemme kanssa, että ihan keskelle riviä emme päässeet. 

Olen kyllä todella huojentunut tästä onnistumisestani, ja viimeisen sadan sanan näpyttely oli melkein epätodellista. 'Tässäkö se nyt on?' enkä edes ehtinyt kirjoittaa puoliakaan niistä kohtauksista, joiden kimppuun pääsyä olen odotellut kieli pitkällä. Lisää hyviä syitä ylisuorittaa. 

Nanoilusta on kyllä tullut myös sivuoireita: esimerkiksi aivan uskomattomia inspiraatioita muihin teksteihin. Tällä hetkellä mulla on kaksi muutakin tekstiä, joihin kajoaisin enemmän kuin mielelläni, mutta nano on kuitenkin nyt etusijalla. Hitto, olisihan se hienoa olla ihan virallinen ylisuorittaja jo toisena osallistumisvuotena. Lisäksi mua melkein naurattaa se, miten helppoa tämä oli tänäkin vuonna. Minulla oli viimeviikolla muutama päivä, joina velloin juonen etemisen kannalta niin syvässä rotkossa, että tuntui melko epätodennäköiseltä edes päästä sieltä pois. Onneksi minulla on aivan loistava muusa, joka on jaksanut kannustaa mua niinä huonoina päivinä. Mutta jos väitän, että 80% kirjoittamisesta on ollut kuitenkin melko ongelmatonta ja helppoa, en edes valehtele. Liekö johtunut jonkinlaisesta etukäteensuunnittelusta vai mistä, mutta juoni on muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta pysynyt kutakuinkin niillä urilla, joilla sen olin kaavaillutkin liikkuvan. Suunnitelmaan jääneet mustat aukot on täytetty niin nerokkaasti, että en edes täysin ymmärrä, kuinka alitajuntani sen oikein teki. Kuten kuitenkin sanoin, juonta on vielä ainakin sen 10k verran lisää, saattaisipa olla aineksia jopa 20k ylisuoritukseen. Jälkimmäisessä tapauksessa hermot saattavat kyllä tulla hieman vastaan, sillä vaikka mulla on ollut nanon aikana useampi 4000 ja 5000 sanan päivä, en aivan uskalla laskea tuotteliaisuuttani noiden megahyvien päivien varaan. 

Joka tapauksessa, se pakollinen tavoite on nyt saavutettu. Kaikki muu on vain extraa. Mutta minua ei ehkä turhaan tituleerata jonkinlaiseksi suuruudenhulluksi...

NIIN, PUHUIT AIEMMIN MYÖS JOISTAKIN TÖISTÄ?

Vaikka marraskuussa ei paljon olekaan tapahtunut, olen onnistunut kirjoittamiseni lomassa myös tekemään töitä. Hommani eivät ole kovin vaativia, mutta ovat ainakin onnistuneet sekoittamaan vuorokausirytmini aivan totaalisesti. Olen siis viikonloppuisin blokkarina eräässä täkäläisessä suositussa baarissa, vuoroa 23-04 tehden. Minulla on kyllä muutamia muitakin paikkoja, joissa teen keikkoja, mutta suurimmaksi osaksi vuorot ovat tuola ravintolassa. Kello on yleensä reilusti yli viiden, kun painan pääni tyynyyn. Senkin jälkeen tulee vielä selattua pinterestiä, koska hektisen illan jälkeen rauhoittuminen on vaikeaa. Viikollakin tulee luonnollisesti suoritettua tuo nukkuminen suurimmaksi osaksi aamun ja päivän puoella, sillä uni harvoin muistaa minua ennen neljää. Tulipa viimeyönä valvottua kuuteen, kun silmät eivät vain suostuneet sulkeutumaan.

Töissä olen kuitenkin viihtynyt, sillä homma on juuri sitä mitä kuvittelinkin. Työporukka on mukavaa, eikä baarissa liiku juurikaan omanikäisiäni, vaikka onhan siellä tietysti muutama tuttu tullut bongattua. Ja eteenkin valomerkin jälkeen myös miespuoliset asiakkaat ovat usein niin halukkaita tutustumaan, että en ole varma onko se puhelinnumeron vinkuminen huvittavaa vai pelkästään ärsyttävää. Normaalia se on ainakin, ei siinä. Työ ei ole mitenkään erityisen kevyttä, ja joskus tuntuu että se välttävä livebändi ei lopeta soittamistaan ikinä, eikä kellokaan liiku yhtään eteenpäin. Sekin on onneksi ihan normaalia, ja olemme yleensä työntekijöiden kesken tästä ihan tismalleen samaa mieltä. Viihdyn paikassa, eikä töihin meneminen ota pannuun. Lisäksi siitä saa kohtuullisen hyvin rahaa, vaikka töitä onkin vain muutamana päivänä viikossa. 

Viimeviikolla tuli myös lyötyä kaikki loppuvuoden työvuorot loppuun. Kalenteria tuijottaessani tajusin, että 2.1.2014 on jo ihan kohta. Viikkoni Suomessa hupenevat kaiken aikaa, ja sen vuoksi olenkin yrittänyt järjestellä kaikkea kivaa kavereiden kesken. Vuodenvaihteen jälkeen Suomen kavereita ei sitten enää ihan niin vain nähdäkään. Tästä sai alkunsa tämänpäiväinenkin ravintola + leffa yhdistelmä, joka ajoittui sopivasti myös nanopalkinnoksi.

NIIN, JOULUPYHIEN JÄLKEEN SE ON SITTEN MENOA? 

Silloin se tosiaan on menoa. Mulla on kuitenkin tärkeimmät asiat hoidossa: lentolippu on ostettu, passi uusittu ja vakuutusyhtiössä olen käynyt keskustelemassa - en ole kuitenkaan vielä päättänyt, millaisia vakuutuksia otan vai otanko ollenkaan. Mutta oikeastaan juuri enempää en voi ennen lähtöä tehdä, paitsi tietenkin paineilla jo etukäteen sitä, mitä hittoa mä oikein pakkaan. Into lähtemiseen kuitenkin vain kasvaa päivä päivältä, ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä oli erittäin hyvä valinta.

Ennen lähtöä on kuitenkin vielä joulu, jota odotan sekä innolla että kauhulla. Haluaisin mukavan joulun, sellaisien ettei ainakaan kamalasti tapeltaisi, ja että olisi ihan oikeasti lunta. Haluan katsella ikkunasta Suomen seesteistä talvimaisemaa, ihastella kauniita jouluvaloja, tehä lumilyhdyn ja ehkä ukonkin! Haluan käydä hiihtämässä isin kanssa, ja juoda paljon glögiä. Aikomuksenani on myös askarrella joululahjat ja kortit tänävuonna ihan oikeasti DIY meiningillä, ja olen päättänyt lähettää tulevalle auppariperheelleni hienon kortin. Neronleimausta niiltä suunnilta odotetaan edelleen.

EIKÖ TOISAAN TÄSSÄ KUUSSA OLE TAPAHTUNUT MITÄÄN MUUTA? 

Suurimmaksi osaksi olen istunut löhilyvaatteissa kotona, juonut miljoona litraa teetä, polttanut tuikkuja ja syönyt paljon herkullista ruokaa, mutta ollut niin naimisissa nanon kanssa, että en ole ehtinyt uppailemaan edes reseptejä tänne. No worries, varmasti jaan nämä kulinaariset neronleimaukseni kanssanne, nyt kun marraskuun pääasiallinen tavoite on saavutettu. 

Yksi ihana asia on kuitenkin se, että olen rohkaistunut pidentämään juoksulenkkejäni, eikä jalkani ole ollut tästä edes kovin pahoillaan. Varovasti edetään edelleen, mutta hei, pystyn juoksemaan 6 km ilman minkäänlaisia ongelmia. Se on edistystä, vaikka pientä sellaista. 

Kuitenkin, koska jalka ei juurikaan kiukuttele, on selkä päättänyt jälleen ilmaista mieltään. Onnistuin nytkäyttämään alaselän nikamat jotenkin hullusti pari viikkoa sitten. Kävin kyllä hierojalla heti sen jälkeen avaamassa lukot, mutta selän jäykkyys jatkuu edelleen, melkeinpä jopa helvetellisempänä kuin aiemmin. Huomenna luultavasti lähtee uutta soittoa hierojalle, että mitä hittoa tämä on. Juoksulenkkien jälkeen selkä on yleensä parempi, samoten kuuman suihkun. Aamut ovat kuitenkin aivan saatanasta, jos saan käyttää näin ilkeää ilmausta. Pelkkä leuan painaminen rintaan tuntuu ihan kamalalta. En tykkää, en sitten yhtään.

46.

Nyt on lupa panikoida, alle tunti marraskuuhun.

Loppujen lopuksi en tehnyt puoliakaan niistä valmisteluista, joita taannoin uhkailin tekeväni, vaan tapani mukaan sähläsin kaikkea epäolennaista:

•  Koska soittolista ei valmistunut pakottamallakaan, sitä ei tarvita. 
• Pinterestissä mulla on kyllä lauta, nimeltää Nanowriomo inspiration, siellä taitaa olla peräti kolme kuvaa, mutta silti mun mielikuvitukseni tietää jotenkin etäisesti, mitä olen tekemässä. 
• Storyboard on rakennettu, ja nättihän siitä tulikin. Tykkäsin kirjoitella kivoja lappuja.
• Työpöytä siivottu, check. 
• Viimehetken panikoinnitkin on panikoitu, on myös mietitty vaihtoehtoa, että mitä jos kirjoittaisin sittenkin jotain muuta kuin epämääräistä scifi-fantasia-maailmanloppu-soopaa. 
• Tulin myös ostaneeksi hetken mielijohteesta OmmWriterin - se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun erehdyin katsomaan esittelyvideon vältellessäni tärkeämpien asioiden hoitoa.
• Ja lisäsin tuohon sivupalkkiin oikein ihastuttavan sanalaskurin, että te kaikki sitten näette, kuinka paljon olen sanamäärissä jäljessä.

Viimeisenä muttei vähäisempänä: huone tuuletettu, iltalenkki heitetty, suihkussa raikastauduttu, ravitseva ja vatsan täyttävä iltapala nautittu, kofeiinitasoa nostettu teekupillisella, silmälasit pesty ja suun kuivumisen varalle haettu tuoppi kylmää vettä. 

Kunnianhimoinen tavoitteeni: 4000 sanaa ensimmäisenä päivänä. Ekat 2000 yöllä, loput sitten päivällä.

Tämän enempää minä en voi valmistautua. Tää kuulostaa jo siltä että odottelisin maailmanloppua. Come at me, November. 

45.

Musiikki vaan pitää ihmiset liikkeellä. Minulla henkilökohtaisesti on vaikeuksia pysyä paikoillani aina, kun kuulen hyvän, sellaisen menevän biisin. Yleensä tosin tanssin tai vähintään näyttelen jotain nyyhkydraamaa hitaampienkin biisien ajan. Musiikki vaikuttaa minuun todella voimakkaasti, ja varmasti moniin muihinkin. Siksi mulle ei tule kysymykseenkään lähteä lenkille ilman kuulokkeita ja toimivaa musiikkisoitinta. Helvetti että olinkin pahalla päällä silloin, kun uskollisesti 6 vuotta palvellut Walkman lopetti toimintansa. Adoptioon otettu Creative Stone on kuitenkin paikannut tätä vanhan ystävän paikkaa hyvin. Ainoa moitteen sana siitä, että mokoma sammuu välillä kylmällä ilmalla, että odotan innolla pakkasia.

Musiikki + juoksulenkki = maailman paras masennuslääke. Jos seksiä ei ole saatavilla.

Jokaisellehan on aika yksilöllistä, millainen musiikki saa lenkillä jalat liitämään - tämän olen huomannut erityisesti, kun olen pyytänyt muita vinkkailemaan hyviä uudistuksia lenkkilistalle. Monta kertaa olen kuunnellut muiden hehkuttamia biisejä, sen jälkeen kallistanut päätä ja pohtinut pienessä mielessäni, että miten tähän biisiin voi muka juosta.


MIKÄ MINUUN TOIMII?

• Agressiivinen basso ja kitara. Kun biisissä on asennetta, on minussakin.
• Provosoivat ja kannustavat sanoitukset. Monille tällä tuskin on mitään merkitystä, mutta itse ammennan lisää voimaa nimenomaan sopivista sanoituksista.
• Syvyys. Kaikkien biisien ei tarvitse buustata voimaa ja nopeutta, jotkut biisit auttavat rauhoittumaan ja tasaamaan menoa, silti fiilistä latistamatta. Ei karhutkaan aina riehu, välillä ne syö marjoja, you get the point?

Ja joskus on aivan raivostuttavan vaikea löytää uutta juoksumusaa. Jotkut biisit toimivat aina, mutta toiset alkavat puuduttamaan nopeasti. Eteenkin jos soittimen lista on turhan lyhyt, silloin se alkaa kiertämään kehää ja lenkki kuluu biisejä skippaillessa "ei tätä, naah, huono, ei jaksa, vanha..."

Koska kaikki tarvitsevat joskus biisivinkkejä, päätin että jaan tähän biisejä, jotka kasvattavat mulle poikkeuksetta siivet selkään ja nostavat taistelutahdon aivan uudelle tasolle. Psst, biisit linkitetty youtubesta, ja aukeavat automaattisesti uuteen ikkunaan. 

SOITTOLISTA: RUN LIKE HELL

Five Finger Death Punch - Lift me up

I won't be broken, I won't be tortured... 

Tämä saa repimään kyllä sen mikä jaloista lähtee. Erittäin hyvä myös pimeällä, luo uskoa siihen että oon tarpeeksi badass vetämään kaikkia mörköjä nekkuun.

LAB - Beat the boys

Koska naiset rokkaa, eikä miehillä ole mitään asiaa koko sydämestään juoksevan naisen tielle.

Blake - Spirit of a cain

Agggggresssiooo! Jos tää ei saa polkemaan jalkoja alleen, niin ei mikään.

Nickelback - Something in your mounth

Wait, I can explain! Okei en pysty...

Feed me - One click headshot

I can run all day, my hands are shaking, and I still get the headshots, like, BOOM HEADSHOT! 

Voisin juosta vaikka jalat paskana ja verta sylkien, kunhan vain saisin kuunnella tätä, koska badass.

Kat DeLuna - Drop it low

Dat (b)ass. Keep your body moving, babe.

Flo Rida - Can't believe it

Kiva himmailubiisi, ja voit silti tuntea olevasi sexy as hell.

Fergie - A little party never killed nobady (all we got)

... either did a little run, so give it all you got.

Bodyrockers - I like the way you move

But most of all, I like the way you move...

Kaikki juoksevat naiset, tää on omistettu teille, teitä rakastetaan.

Tiktak - Sankaritar

Ultimaattinen soturin taistelubiisi, jolla rusentaa kaikki irti. 

The Offspring - You're gonna go far, kid

Ja kun kaikki toivo on menetetty, tiedät että on tämän aika... 

now dance, fucker dance!

Scissor Sisters - Kiss you off

Täydellinen erojuoksubiisi (vitsi mikä sanahirviö) 

so excuse me while I run you off.

Elvis vs JXL - A little less conversation

Nyt juostaan eikä jutella, kuningas käskee.

Parov Stelar - Catgroove

Aina ei tarvita sanoja. Pysy tahdissa ja ole groove.

Vanessa-Mae - Storm

Anna myrskyn raivota.

Icona Pop - I love it

I don't care, I love running.

Koska joskus juokseminen on ainoa asia, jossa on järkeä.

PS. Mikä sytyttää teidät lenkillä liekkeihin?